Tämä mies oli totisesti nähnyt maailmaa. Vaikuttavien trofeiden alta kuljimme ruokasaliin, joka oli katettuna meitä varten viimeisen päälle ranskalaiseen tyyliin. Menyytkin olivat ranskaksi ja kukka-asetelmien värisommitelmat pohdittu mannermaiseen tapaan kuitenkin pohjoiset leveysasteemme huomioiden. Seiniltä meitä tervehtivät sotilaalliset ratsastajakuvaelmat, eikä isäntä koskaan halunnut keskeyttää illan ohjelmaa kutsumalla hovimestaria äänekkäästi, vaan hän mieluummin painoi jalallaan vaivihkaa lattiaan piilotettua nappia.

Kun siirryimme ruokasalista olohuoneen puolelle, vaikutti kuin meitä olisivat seuranneet kahden suuren tiikerin varjot, mutta taljat pysyivät rauhallisina lattioilla Louhisaaren kartanoa esittävän maalauksen ja isäntämme isän Carl Robertin potretin alla. Ennen palaamista eteisaulaan viivyimme vielä hetken kirjastossa, jossa seitsemällä kielellä kirjoitetut kirjat herättivät meissä hämmästystä. Kunniapaikalla pöydällä lepäsi massiivinen kuvitettu Raamattu ja seinällä huomiomme kiinnitti Akseli Gallen-Kallelan pysäyttävä visio Helmikuun näky. Oliko isäntämme todella Italian matkallaan kaivanut rintataskustaan pedanttisen tarkasti pitämänsä muistivihkon, josta oli tarkistanut talonsa mitat, ja pyytänyt toimittamaan mantereen halki komeat rautaportit yläkertaansa portaiden päähän yksityisemmän ja julkisemman tilan demarkaatio-linjaksi?

Ehkä vasta yläkerran kylpyhuoneen ovella havahduimme kölninveden tuoksuun ja tajusimme matkanneemme ajassa, olimmekin siis vain museokierroksella, mutta hyvin elävän tuntuisella sellaisella. Oliko isäntämme todella ratsastanut Aasian halki hevosen selässä 14000 kilometrin matkan esittäen suomalaista tutkimusmatkailijaa ollessaan todellisuudessa vakooja? Unohtakaa James Bond, jos etsitte elämää suurempia hahmoja. Kukapa sotilas olisikaan saanut suurten 1900-luvun sotien vastakkaisilta osapuolilta merkittävät kunniamerkit, ellei juuri (lähes) isäntämme Carl Gustaf Emil Mannerheim? Tuossa huoneessa, jossa kunniamerkit uljaasti kertoivat meille palan itsenäisen Suomen ja maailman historiaa, oppilaamme pysähtyivät erityisellä tavalla arvioimaan suurimmaksi suomalaiseksikin arvioidun (lähes) isäntämme merkittävyyttä ja henkilöhistoriaa. Tämä mies oli todella näissä huoneissa ja saleissa elänyt joskus – ei niin kauankaan sitten. Kansallisen historiamme alkuvuosikymmenten läpikäyminen aina tsaarinajan prologista kansalaissodan levottomien aikojen ja toisen maailmansodan halki 1950-luvulle asti luonnistuu vaivatta yhden suomalaisen ihmisen kodissa käymällä. Tuosta vain. Riippuu toki siitä, kuka tämä henkilö on.

Eräs paikka, jonka kautta on kätevää peilata kansamme myöhempiä vuosia, omaa aikaamme ja hieman tulevaisuuttakin, sijaitsee onneksi varsin lyhyen ajomatkan päässä tästä kodista… Bussimme pysähtyikin heti keskustaan tullessamme Arkadianmäelle, jossa ei enää pitkään aikaan ole sijainnut arvostettua huvila-aluetta, vaan muuan Johan Sigfrid Sirénin suunnittelema graniittinen ja kohtalaisen suuri rakennus.

Eduskunnassa meitä vastassa oli kansanedusta Sinuhe Wallinheimo ja hänen avustajansa, kun pääsimme kuulemaan ja keskustelemaan Suomen valtion päätöksenteosta ja kansalaisen roolista.

Kansanedustajan työnkuva, eduskunnan keskeiset tehtävät, lainsäädännön koukerot ja talouden miltei kaikkivoipaisuus nousivat esille, kun pyrimme ymmärtämään yhteiskunnan toimintaa ja toisaalta myös julkisuudessa pyöriviä uutisia sekä erilaisia käsityksiä politiikan tekemisestä. Pian ymmärsimme myös miten hallitus muodostetaan ja mitä tarkoittaa oppositiossa oleminen. Erityinen hämmästyksen aihe oppilaillekin oli valtiomme velka, jonka yli sata miljardia euroa kirvoitti jos jonkinlaisia ehdotuksia velan taittamisen metodiksi. Hallituksen leikkaukset ja verojen lisäämiset eivät suoralta kädeltä tuntuneet oppilaista parhailta vaihtoehdoilta ja avuksi heitettiinkin mm. ajatus lisärahan painamisesta ja ehdotettiinpa yleisön joukosta myös rahanpesua. Lievän hymyn kera saatoimmekin sitten käydä läpi Weimarin Saksan hyperinflaatiota ja toisaalta bulvaaniyritysten ideologiaa, jonka jälkeen saatoimme todeta ehdotettujen vaihtoehtojen joutuvan valitettavasti kategoriaan kelvoton ehdotus.

Retorisena kysymyksenä oppilaille jäi ilmaan pohdinta siitä, kuinka todennäköisesti kansalainen äänestää edustajaa uudestaan hallitusvastuuseen, jos tämä torilla tavatessa on ensin saanut edustajaltaan kuulla, että häneltä juuri on leikattu tuloja nykyisen hallituksen toimesta. Toisaalta opimme myös asian, joka omalla tavallaan pohditutti sekin koulukurikeskustelun käydessä kuumana – mitä on hallituskuri ja miksi siinä pysytään?

Retorisena heittona perään voisi kuvitella koululuokan, jossa sovitaan yhdessä vuoden aluksi säännöistä ja hankalissa tilanteissa toimimisesta sekä työskentelyrauhan ylläpitämisestä toiset huomioden. Jos vaikka sitten lukuvuoden mittaan vastaan tulisikin hetkiä, joissa mieluummin olisi kollegiaalisempi kaverin tai oman mieliteon suuntaan kuin koulurauhan, eikö siinäkin tilanteessa suoraselkäinen oppilas aina säilyttäisi yhdessä sovitun koulukurin?

Jälleen mielenkiintoisimmiksi nousivat keskustelut tulevaisuuden osalta. Jopa diginatiiveimmille nuorille oli lievästi hämmästyttävää se, että robottiautojen, 3D-tulostimien ja alihankkijoiden aikakaudella monet perinteiset työt ja toimenkuvat saattaisivat olla uhattuina. Mille alalle ysin jälkeen hakisi, jos tuntisi tarkasti alan muutoksen digiteknologian kehittymisen myötä? Tulevaisuutta on tunnetusti vaikea ennustaa. Opettajien onneksi useampikin oppilas on kuitenkin sitä mieltä, että tekoäly olisi ehkä hieman keinotekoinen valinta opettajaksi. Myös pienyrittäjyyden nousu vaikuttaa varsin todennäköiseltä skenaariolta vielä suuryritysten aikakaudella, koska spesialisteja tarvitaan. Tämän vision kunniaksi kävimme läpi alihankkijaketjun idea- ja kuvatasolla, jonka jälkeen opettajakin oivalsi saaneensa tulevia Whatsapp-kokeita ja yhteiskuntaopin esitelmiä ajatellen varsin mainion tehtäväaihelman, jolla mitata niin yhteiskuntaopin, taloustiedon, yrittäjyyskasvatuksen, matematiikan, kuvataiteen kuin hahmottamisenkin kokonaisuuksia.

Sitäkin suuremmalla syyllä, että varsin moni nuoristamme tulee suurella todennäköisyydellä jossain muodossa oman elämänsä yrittäjänä tulevaisuudessa toimimaan. Ja moni vanha JOPO-oppilashan toimii yrittäjänä jo tätä nykyä.

Kaipaatko muuten liikeideaa? Oy Minä Ab on yrityksistä se kaikista kannattavin, pistähän pörssiin välittömästi.

Niin, eihän näitä päiviä pysty auki kirjoittamaan kaikkineen, kovin paljon tuli taas painavaa asiaa, kun SeutuJopon toimintapäivää vietettiin Helsingissä. Vaikka kantavina kohdeteemoina olivatkin historian ja yhteiskuntaopin sisällöt, oppijan kokemus oli kokonaisvaltainen. Meille on seudullisesti tärkeää, että oppilaat oppivat tuntemaan toisiaan ja myös SeutuJopo-toiminnan mahdollisuuksia. Istumapaikkoja hieman viilaamalla vuorovaikutus kasvoi ainakin hivenen oletusarvoisesta. Matkan varrella, mennen tullen, käytiin monenlaista visaa ja tietoiskua kaiken muun sosiaalisen lomassa. Menomatkalle entinen JOPO-oppilas J-P oli suunnitellut musavisan, joka JBL:n sinihampaan kautta saavutti megalomaanisen suosion. Suosion, joka piti tietenkin sitten toistaa vielä paluumatkalla.

Oppilaita vastuutettiin myös matkan varrella tiedottamaan toisiakin erinäisistä ajankohtaisista seikoista. Niinpä saimme oppilaiden kuuluttamana kuulla JOPO-toiminnan normeista (oppilaatkin varautuivat kertomaan JOPO-toiminnasta, jos edustajat kyselisivät) kuin Helsingin katujengeistäkin. Poliisi oli julkisuuteen juuri matkamme alla varoitellut ryöstelijäjengeistä, jotka saattaisivat aggressionsa kohdistaa myös toisiin nuoriin. Muuan ostoskeskuksen edustalla keskellä kirkasta päivää olikin puhkeamassa totinen tappelu, jonka alkua oli sivustakatsojana todistamassa niin opettajat kuin moni oppilaammekin. Onneksi tilanne ei eskaloitunut, vaikka takkeja riisuttiin ja tuuppailua tapahtui. Miten tällaisessa tilanteessa tulisi toimia ja miten Keuruun opettaja esimerkillisesti toimikin, sitä kävimme tilanteen jälkeen läpi bussissa yhteisesti. Tällainen ”omakohtaisuus” case-esimerkkinä varmasti jäi kaikille mieleen ja saatoimme hyvillä mielin myös merkitä plakkariimme turvataidon ja terveystiedon erään aiheen tulleen käsitellyksi vähän niin kuin siinä sivussa.

Ruokien tilaamista, odottelua ja etikettiä saatoimme harjoitella yhteisessä ravintolahetkessä ja taisipa samalla ruokapöytäkeskusteluissa tulla tieteenfilosofisetkin teemat käsiteltyä. Opimmepa ohi mennen myös porsaan- ja naudanlihan väliset eroavuudet, josko joku sitä taitoa jossakin tarvitsisi kulinarisminsa edistämisessä.

Kotiin palatessa oli vielä aika perinteisten historia- ja eduskuntavisojen, joiden kautta pääsimme palkitsemaan parhaiten korvansa höröllä opintoretkellä pitäneet. Laitettiinpa reissusta vielä hieman perusteellisempiakin jatkokysymyksiä oppilaiden esseistystä varten näiden puhelimiin. Whatsapp lauloi, kun kysymykset ja vastaukset sinkoilivat. Ehkä voimmekin poimia näistä somepedagogiikan helmistä pari näin päätteeksi:

Kysymys 3 (matematiikka) – A) Paljonko on Suomen valtion velka tällä hetkellä? B) Paljonko se tekee velkaa yhtä Suomen asukasta kohti? C) Jos ajatellaan, että Suomi pystyisi lyhentämään velkaa 2% vuodessa ottamatta lisää velkaa, kauanko velan takaisinmaksu kestäisi?

Kysymys 5 (biologia ja maantieto) – Mitä suuria kissaeläimiä Mannerheim metsästi? (Huomioithan taljan museon tiloissa.) Kerro tietoja tästä eläinlajista (mitat, elämäntavat, levinneisyys, ruokavalio, uhkakuvat ja uhanalaisuus jne.)

Kysymys 12 (Whatsapp-visa) – Minkä niminen oli Mannerheimin metsästämä suuri ihmissyöjätiikeri? a) Shere Khan jr, b) black stripe, c) kelmeä valo

Bonus (äidinkieli ja kirjallisuus) – Miten tämä tiikeri liittyy Rudyard Kiplingiin?

SeutuJopo on mainio juttu. Tällä kertaa matkassa olivat mukana Äänekoski, Hankasalmi ja Keuruu.

Kiitos Mannerheim-museon väelle! Mannerheim-museo

Kiitos Sinuhelle ja hänen avustajalleen Pasille!

 

(teksti JM)

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *